Lapset vierekkäin nauramassa.

Raahen Pelastakaa Lapset ry

Tuemme paikkakuntamme lapsia, nuoria ja vähävaraisia lapsiperheitä eri tavoin. Tule toimimaan kanssamme lasten hyväksi! 

Tule mukaan edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia

Raahen paikallisyhdistys on toiminut vuodesta 1923 lähtien. Vuosi 2023 on siis jo yhdistyksemme sadas toimintavuosi!

Pelastakaa Lapset liikkeen sekä yhdistyksemme toiminnan päämääränä on sellainen maailma, jossa toteutuu jokaisen lapsen oikeus elämään, suojeluun, kehittymiseen ja osallistumiseen. Raahen paikallisyhdistyksemme edistää tätä päämäärää omalla vapaaehtoistyöllä kohteina kotipaikkakuntamme lapset ja lapsiperheet. Pelastakaa Lapset liikkeen ja yhdistyksemme toiminta perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteisiin ja on sitoutumaton eri uskontokuntiin ja poliittisiin puolueisiin.

Toiminnallamme tukemme paikkakunnan lapsia, nuoria ja lapsiperheitä valtakunnallisen Eväitä Elämälle ohjelman, tapahtumien ja kampanjoiden kautta.

Tuemme valtakunnallisen Eväitä Elämälle -ohjelman kautta taloudellisissa haasteissa olevien perheiden lasten harrastustoimintaa tai peruskoulun jälkeistä koulunkäyntiä. Lue lisää alla olevan linkin kautta.

Marraskuussa Lasten oikeuksien päivän (20.11.) aikoihin järjestämme tapahtuman lapsiperheille, esimerkiksi. taikuri- ja teatteriesityksen.

Koulujen loma-aikoina järjestämme kampanjan, jolloin esim. jaakke lahjakortteja perheiden yhteiseen lomatoimintaan, jolla perheet ovat käyneet yhdessä esim. uimassa melomassa, keilaamassa, pizzalla tai vohvelikahvilassa. Aiemmasta toiminnastamme voit lukea Toimintaamme-sivulta. Tulevista tapahtumista ja kampanjoista tiedotamme Facebookin sivuillamme.

Rahoituksen toimintaamme saamme keskusjärjestöltä (Eväitä elämälle -ohjelmaan), jäsenmaksuina sekä lahjoituksina.

Sydämelliset kiitokset kaikille toimintaamme tukeneille, ilman teitä tämä ei olisi mahdollista!

Nainen lattialla lasten kanssa istumassa.
Jäsenyys

Tule mukaan!

Jokaisella on mahdollisuus toimia lasten puolesta!

Pelastakaa Lasten jäsenenä olet mukana auttamassa ja tukemassa lähialueesi lapsia ja nuoria. Voit halutessasi toimia myös vapaaehtoisena yhdistyksessämme.

Lapsi jalkapallo kainalossa ulkona.
Tuki

Hae tukea lapselle

Tuemme raahelaisten alle 18-vuotiaiden lasten harrastamista ja nuorten koulunkäyntiä. Tukea myönnetään tarveharkintaisesti ja käytettävissä olevien avustusvarojen puitteissa.

Ota yhteyttä

Raahen Pelastakaa Lapset ry

raahe@pelastakaalapset.net

Ajankohtaisista asioista tiedotamme:
https://www.facebook.com/raahenpelastakaalapset/

Puheenjohtaja Saila Savela

Yhdistyksemme toimii vapaaehtoispohjalta ja yhteydenottoihin ei aina pystytä vastaamaan nopeasti.

Huomioithan, että yhdistys ei tee sosiaalityötä. Mikäli asiasi on ammatillinen tai koskee lomakoti- ja tukiperhetoimintaa, tukihenkilö- ja sporttikummitoimintaa, kotimaista adoptiota, perhehoitotoimintaa tai asiantuntijapalveluita, otathan yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:n Pohjois-Suomen aluetoimistoon: puh. 010 843 5120.

Tue toimintaamme

Liity jäseneksi! Halutessasi voit tukea yhdistyksemme toimintaa valitsemallasi lisäsummalla jäsenmaksulaskun yhteydessä. Jos haluat tukea toimintaamme muutoin, esimerkiksi yhteistyöllä tai taloudellisesti, ota yhteyttä: raahe@pelastakaalapset.net

Ajankohtaista

Uutiset 6.5.2024

Kesälomakampanja

Kesä ja loma lähestyy! Tänäkin kesänä haluamme tukea taloudellisia haasteita omaavia raahelaisia lapsiperheitä kesäloman vietossa. Kerro meille miten perheenne haluaisi viettää kesälomaa Raahessa, haluaisivatko lapset pizzalle, burgerille, jätskille, vohvelikahvilaan, uimaan, keilaamaan, melomaan, suppailemaan, katsomaan superpesistä tms.Täytä hakemuslomake https://forms.office.com/e/vWyUXVAXPm  26.5.2024 mennessä, kerro perheenne lomatoive,ketä yhteiselle perheretkelle lähtisi (henkilöt ja lasten iät) sekäperustele miksi teillä on tarve…

Tulevat tapahtumat


Pelastakaa Lapset logo.

Yhdistyksemme on Pelastakaa Lapset ry:n jäsenyhdistys

Pelastakaa Lapset on maailman johtava sitoutumaton lapsijärjestö ja lastensuojelun ammattilainen. Turvaamme jokaisen lapsen oikeuden elämään, suojeluun, oppimiseen ja osallisuuteen Suomessa ja maailmalla. Meillä on yli sadan vuoden kokemus lapsen oikeuksien edistämisestä. Tuomme lapset ja aikuiset yhteen rakentamaan pysyvästi parempaa tulevaisuutta. Koska lasten tulevaisuus alkaa nyt.